Friday, 4 December 2015

Vietnam

Lupailin kirjoittaa Vietnamista. Kirjoitan siitä paljon mieluummin kuin Kuala Lumpurista ja Jakartasta. Ihastuin tuohon vielä aika karuun ja kehittymättömään maahan ihan täysillä. Moni oli sitä kehunutkin, vähän turisteja ja paljon mukavia ihmisiä. Monessa muussa Kaakkois-Aasian maassa heidän uniikista kulttuurista on tehty turistikohde, jonka seurauksena sitä on mahdollisesti muunneltu ja tehty helpommin katseltavaa. Vietnammissa tätä ei ole vielä tapahtunut ja oli ihanaa seurata paikallisten arkipuuhastelua ja kiehtovaa kulttuuria. Ho Chi Minh Cityn (myös Saigonina tunnettu) monet puistot täyttyvät aamusta iltaan paikallisista tekemässä aamujumppaa, humppatanssia, kamppailulajeja ja hienosti kikkailevista rullaluistelijoista. Piilopulloja ja pussikaljoittelijoita ei näkynyt. Kaikkialla oli lunkki meininki. Riippumattoja roikkui joka paikassa, myös esimerkiksi keskellä tietä.



Liikenne oli Baliakin moninkeratisesti sekavampaa


Sotamuseo kosketti syvästi. Aiheesta voisin kirjoittaa ja puhua pidemmänkin tovin.

Donitseja namnamnamnam 
Central Post officella oli yksi sympaattisimmista herrasmiehistä, joka kirjoitti vanhanaikaisia kirjeitä ties mihin. Hänellä oli mukana kasoja vanhoja kirjeitä joita hän tutkiskeli suurennuslasillaan. Kunpa tietäisin kenelle hän kirjoitteli. Tyttärelle? Vanhalle ystävälle? Vaimolle?


Juttelimme paikallisten nuorten kanssa pitkään, he kertoivat kuinka tulevat puistoon aina koulun jälkeen etsimään englanninkielisiä ihmisiä, joiden kanssa voivat harjoitella kieltä. Aluksi viereeni istui puistossa yksi tyttö (jonka pelkäsin ryöstävän minut) ja hetken kuluttua meidän ympärillä oli parhaimmillaan 15 Saigonilaista nuorta. He olivat täynnä aitoa innostusta ja kiinnostusta meidänlaisista pienestä Euroopan valtiosta tulevista tytöistä.



Kun tottuu siihen, että seinänä ja kattona voi toimia esimerkiksi peltilevy, alkaa nähdä sitä kauneutta mitä kaikissa taloissa piilee. Vietnamin kodeissa käytetään paljon värejä ja kasveja. Otin monta vinkkiä mukaan Suomen kotia ajatellen. En ole missään muualla nähnyt, että talot rakennetaan niin korkeiksi, mutta kapeiksi, kuin Vietnamissa. Talot näyttävät pieniltä leegopalikoilta. Usein kerrostalo on kaksoisovien levyinen. Valitettavasti kuvia tuli otettua taloista vähän.





Toinen eroavaisuus muihin Kaakkois-Aasian maihin mielestäni on se, että täällä turistisemmilla alueilla westernin näkeminen aiheuttaa reaktion "CHEAP CHEAP ONLY FOR YOU", Vietnamissa enemmänkin "älä vain katso minuun ja kysy jotain" sillä englanninkielentaito on heikkoa. Onneksi he ovat kuitenkin todella mukavia, häpeävät vain huonoa kielitaitoa. Huomiota vaaleana ja etenkin blondina saimme ihan yhtä paljon, jollei enemmän kuin muualla täällä päin maailmaa.

All in all, teimme vierailumme aikana paljon. Kävimme aiemmin tuntemattoman erikoisen uskonnon temppelillä katsomassa seremoniaa, myös muita kuin tämän uskonnon temppeleitä tuli koluttua ja pakollisessa chinatownissa tuli käytyä. Tutustuimme paljon Vietnamin historiaan ja etenkin sotaan (joka sävähdytti, järkytti ja loi paljon keskustelua), menimme cu chi tunneleihin, joita käytettiin sodan aikana. Näissä tunneleissa kuljettiin lähinnä kontaten ja niitä oli jo suurennettu 30 %, jotta westernit mahtuisivat niihin. Yllätyin kun selvisin hengissä niistä, sillä pelkään pieniä suljettuja tiloja. Kävelimme paljon Saigonia ympäriinsä ja seurasimme paikallisten touhuilua. Istuimme iltaa Chill Sky Barissa, josta näki kaupungin valot korkealta.  Teimme myös päiväreissun Mui Neen, joka sijaitsee noin neljän tunnin päästä Ho Chi Minhistä. Päivä oli yksi ikimuistoisimmista koko vaihdon aikana: upeita rantoja, kalastuskyliä ja kävimme kahdella aavikolla. Kuvat kertovat enemmän kuin mitä minä pystyn murenevan suomenkieleni kanssa kertomaan.

Mui Ne white sand dunes oli upea paikka, tuntee itsensä pieneksi kun ympärillä on maijesteettiset hiekkadyynit.





Aavikolle ajettiin jeepillä joka ei välttämättä läpäisisi Suomessa katsastusta. Edes kymmenen vuotta sitten.

Takaisin Saigoniin tulimme siisteimmällä bussilla missä olen ollut. jalat sai mukavasti suoriksi, meillä oli kaikilla oma "sänky" ja bussissa oli myös wifi.


Juna oli myös omanlainen kokemus. Yllättävää oli, että siellä oli ilmastointi. Jäädyimmekin kaikki sen nelisen tuntia kun siellä vietimme aikaa. Paikalliset olivat osanneet ottaa talvivarusteet mukaan.

Cao Dai uskonto yhdistää maailman eri uskontoja yhteen, mm. buddhismia, kristinuskoa, taolaisuutta ja islaminuskoa.




Mietin moneen otteeseen reissun aikana, että paikallisilla ei ole mitään hajuakaan millaisessa kultakaivoksessa he asuvat turismia ajatellen. Toisaalta sitä toivoo, ettei sitä pilattaisi. Jos palaan Vietnamiin esimerkiksi kymmenen vuoden päästä, taitaa aika erilainen paikka odottaa. Tällä hetkellä osaan ehdottomasti suositella Vietnamia ihmisille, jotka haluavat kauas turistirysistä ja kaipaavat jotain aitoa ja vähän erilaista seikkailua.






No comments:

Post a Comment